07.12.2022
Tietoa vesilläliikkujalle

Valitse pelastusliivit huolella koko perheelle

Pelastusliivien ja kelluntapukineiden käyttö on lisääntynyt suomalaisveneilijöiden keskuudessa viime vuosina. Suuri ansio tästä kuuluu aiempaa mukavampien ja kätevämpien kaasutäytteisten eli ns. paukkuliivien tarjonnan kasvulle.

Niiden valintaan ja käyttöön liittyy kuitenkin muutama asia, jotka on syytä ottaa huomioon, ehkä tärkeimpänä niistä liivien mitoitus.

Pelastusliivit kuten kelluntapukineetkin ovat periaatteessa henkilökohtainen turvaväline. Siksi ne on valittava henkilön koon mukaan. Esimerkiksi lapsille ei ole syytä ostaa kasvun varaa, sillä liian iso liivi ei toimi siten kuin se on tarkoitettu toimimaan. Vaarana on, että liian iso liivi ei pysy päällä silloin kun sitä tarvitaan.

 width=

Liivin on istuttava tiiviisti vartaloa vasten. Se ei kuitenkaan saa kiristää mistään kohtaa, sillä täyttyessään liian pieni liivi puristaa ja on epämukava.

Liivi tulee säätää kulloisenkin vaatetuksen mukaan jämäkäksi. Vyötärövyön on oltava niin, että sen alle mahtuu käsi nyrkissä. Vyö ei kuitenkaan saa olla liian löysällä, sillä silloin liivi pyrkii nousemaan.

Haararemmit ovat oleellinen osa turvallista liivien käyttöä. Ne on syytä pitää kiinnitettynä aina, kun liiviä käytetään. Sitä paitsi, irrallaan roikkuva remmi voi takertua veneessä kiinni.

Liivien kantavuus on tärkeä valita käyttäjän ja vesistön mukaan. Kelluntapukineiden kantavuus on yleisimmin 50 newtonia. Tavallisin lasten paukkuliivin kantavuus on 100 newtonia, kun sen sijaan aikuisten liivit ovat yleensä 150 newtonia. Erityisen suurikokoisille käyttäjille tai avomeriolosuhteisiin liivien kantavuus voi olla tätäkin enemmän, esimerkiksi 170 newtonia tai peräti 290 newtonia. Näin kantava liivi on yleensä tarkoitettu valtameriolosuhteisiin.

Pelastusliiveistä ja ennen kaikkea kaasutäytteisistä liiveistä on myös pidettävä huolta. Tänä keväänä veneilyseurojen katsastajat ovat kiinnittäneet erityistä huomiota paukkuliivien huoltoon.

Paukkuliivit voi huoltaa itse. Jos kuitenkaan on yhtään epävarma omasta osaamisestaan, kannattaa kääntyä huoltoliikkeen puoleen. Yleensä kaikki liivejä myyvät venetarvikeliikkeet huoltavat niitä.

Itsehuoltajan on muistettava muutama asia

Ensinnäkin liivin silmämääräinen tarkastus, joka edellyttää liivin avaamista. Onko liiveissä ja etenkin ilmakammioissa hankaumia tai repeämiä? Hankaumat kehittyvät ennen pitkää rei’iksi. Jos liivissä on reikä, sitä ei pidä lähteä paikkaamaan, vaan liivi on vaihdettava uuteen.

Kun liivi on avattu, se puhalletaan täyteen ilmaa ja jätetään odottamaan seuraavaa päivää. Jos liivi on tyhjentynyt, siinä on reikä, joka voidaan todentaa puhaltamalla liivi uudestaan täyteen ja upottamalla veteen. Jos liivi ei ole tyhjentynyt, on ilmakammio ehjä.

Seuraavaksi ruuvataan kaasupatruuna irti. Tarkastetaan sen päästä, ettei kalvossa ole reikää. Patruuna voidaan myös punnita. Mikäli vaa’an näyttämä paino on sama kuin pulloon stanssattu grammamäärä, on pullo täysi.

Tämän jälkeen tarkastetaan, että laukaisin on kunnossa ja toimintavalmis.

Lopuksi liivi pakataan ohjeiden mukaan ja pidetään huolta, että ilmakammioissa ja nauhoissa ei ole kiertymiä, jotka pahimmillaan voivat kuristaa ilmakammiot kasaan ja estää liivin täyttymisen.

Turvallista veneilyä!

Alkuperäinen artikkeli: Venelehti.fi

Uutiset

Tietoa vesilläliikkujalle

Lumitec-valojärjestelmät tuovat näyttävyyttä veneen valaistukseen

Loppukesä ja alkusyksy ovat mainiota veneilyaikaa: ilma on v...
Tietoa vesilläliikkujalle

Kannettava kaasukäyttöinen retkikeitin veneretkille

Helposti mukana kuljetettava, mutta perinteistä pienempää re...
Tietoa vesilläliikkujalle

Hyvä ateria kruunaa veneilypäivän – keraamisella kaasuliedellä se syntyy ilman avoliekkiä

Saariston satamien monipuolistunut ravintolatarjonta houkutt...
Tietoa vesilläliikkujalle

Näppärä säilytys apujollalle

Hurley-jollateline on näppärä ja vaivaton tapa nostaa apujol...
Tietoa vesilläliikkujalle